

Toivottiin poikamaista kakkua, hetken löi tyhjää. Sitten tuli mieleen pihassa oleva trampoliini. Siihen ympärille kesäisiä juttuja. (kuvat taas pimeitä, en tajua mikä asetus tuossa kamerassa on.)
Pohja on 8 munan sokerikakkupohja. Paistoin pohjan säädettävässä reunavuoassa, apuna leivinpaperi.

Täytteeksi tein marjamoussen ja kerma-vaniljakreemiseoksen. Annoin hyytyä samassa vuoassa. Kostutin mansikkamehulla.
Nyt on ollut niin monta marsipaanikakkua, joten välillä halusin kermapursotuksia. Valion hyla vispikermaa värjäsin kahdella eri vihreän sävyllä ja pursotin isolla lehtityllalla. Ruoho tehty spaghettityllalla.

Koristeet sokerimassaa. Trampoliinin jaloissa on tukena spaghettia. Kaikki siis syötävää.




Paljon onnea naapuriin!
|
|
KUVA-GALLERIAAN pääset TÄSTÄ.

Blogia kirjoittelee 24v kahden lapsen (-08 ja -09) äiti, joka hurahti täysin kakkuihin.
Vuoden 2010 alusta eksyin muiden leivontablogeja ihailemaan ja siitä innostus alkoi. Aina olen pitänyt leipomisesta, mutta tuon vuoden aikana kakkujen teko ja koristelu muotoutui suurimmaksi intohimokseni.
Harrastus alkoi viedä aivan liian suuren osan vapaa-ajastani ja saadakseni enemmän vapaa-aikaa irtisanoin itseni vakityöstäni ja vaihdoin töihin pitopalveluun Pito-Piioille.
17.10. jälkeen Ronja leipoo kakkuja tilauksesta Hausjärvellä (+lähialueet)
(lisään tänne infoa tilaamisesta myöhemmin)
Kakkukysymyksiin Ronja vastaa sähköpostilla: ronjaleipoo (at) luukku.com