

Tämä kakku on kasattu kahdesta kääretorttupohjasta. Täytteenä on mansikkahilloa ja vaniljakreemiä. Kostutus mansikkamehulla.
Kakku päällystetty valmiiksi värjätyllä marsipaanilla. Tein paria päivää aiemmin yksityiskohdat kuivumaan, mutta edelleen olivat aivan löysiä. Toisaalta oli hyväkin, pystyi vielä muotoilemaan oikeaan asentoon.



Tuohon piippuun (mikä lie) laitoin spaghettia tueksi.
Lopuksi tomuväriä, jotta olisi vähän likaisempi. Panssarivaunu laitettu vaikeisiin olosuhteisiin. Mutaa ja soraa -suklaata ja hapankorpunmuruja
Erikoiskuljetus, kun ei kakkulaatikkoon mahtunut

Onnea 1-vuotiaalle Pietulle!
|
|
KUVA-GALLERIAAN pääset TÄSTÄ.

Blogia kirjoittelee 24v kahden lapsen (-08 ja -09) äiti, joka hurahti täysin kakkuihin.
Vuoden 2010 alusta eksyin muiden leivontablogeja ihailemaan ja siitä innostus alkoi. Aina olen pitänyt leipomisesta, mutta tuon vuoden aikana kakkujen teko ja koristelu muotoutui suurimmaksi intohimokseni.
Harrastus alkoi viedä aivan liian suuren osan vapaa-ajastani ja saadakseni enemmän vapaa-aikaa irtisanoin itseni vakityöstäni ja vaihdoin töihin pitopalveluun Pito-Piioille.
17.10. jälkeen Ronja leipoo kakkuja tilauksesta Hausjärvellä (+lähialueet)
(lisään tänne infoa tilaamisesta myöhemmin)
Kakkukysymyksiin Ronja vastaa sähköpostilla: ronjaleipoo (at) luukku.com