Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.07.2010 - 11:51

Tänään oli työkaverini viimeinen työpäivä. Herkuteltiin kakulla ennen uuteen työhön siirtymistä.

Kakkuun tein 5 munan sokerikakkupohjan. Kostutus marjamehulla. Täytteenä mansikka- ja valkosuklaamousse marianne-raidalla

Päällinen marsipaania. (Tässä vinkkini: Myytävänä on kaikenlaisia silottajia, jotta saisi sileän pinnan. Käytännössä kaikkein parhaaksi olen todennut silikoninuolijan, tuolla lastalla saa sileää jälkeä, ei jää jälkiä kovista reunoista.)

Ihastuin noihin raitoihin ja tässä lisää! Palloja halusin myös kokeilla, helminauha alalaidassa on tehty käsin. Tämä voisi nopeuttaa tekemistä.

LIDL -logon tein etukäteen marsipaanista ja sokerimassasta, ei vaan ehtinyt kovettumaan näillä helteillä. (ihan hyvä, niin oli helpompi leikata kakkua)

Koristelin sinisellä glitterillä ja punaisella kimallegeelillä. Muutama kukkanen sinne tänne.

"Kiitti -mulle riitti" -teksti on kirjoitettu keltaisella tuubi-candy meltsillä.

Oli kiva päästä tekemään vähän erilaista kakkua. Tykkään kovasti kirkkaista väreistä.

Näiden kuvien myötä onnea uuteen haasteeseen!

 

 

 

Tiina kirjoitti 24.07.2010 - 09:42
HIANO;)!
Elisa kirjoitti 01.08.2010 - 13:04
Hauska kakku! :) Todella hieno!
Claudia kirjoitti 01.08.2010 - 15:07
Wunderschöne Torten!!!
Minna kirjoitti 16.08.2010 - 10:57
Hienosti tehty!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

KUVA-GALLERIAAN pääset TÄSTÄ.

Blogia kirjoittelee 24v kahden lapsen (-08 ja -09) äiti, joka hurahti täysin kakkuihin.

Vuoden 2010 alusta eksyin muiden leivontablogeja ihailemaan ja siitä innostus alkoi. Aina olen pitänyt leipomisesta, mutta tuon vuoden aikana kakkujen teko ja koristelu muotoutui suurimmaksi intohimokseni.

Harrastus alkoi viedä aivan liian suuren osan vapaa-ajastani ja saadakseni enemmän vapaa-aikaa irtisanoin itseni vakityöstäni ja vaihdoin töihin pitopalveluun Pito-Piioille.

17.10. jälkeen Ronja leipoo kakkuja tilauksesta Hausjärvellä (+lähialueet)

(lisään tänne infoa tilaamisesta myöhemmin)

Kakkukysymyksiin Ronja vastaa sähköpostilla: ronjaleipoo (at) luukku.com

Kurkistus blogiin

Klikkaa kuvaa!

8.9.2010 alkaen:
web-counters.org
Blogipohja napattu täältä: