

Tein tämän kakun ja TuttiFrutti pikkuleivät Hillan 1v synttäreille. Kakkuun toivottiin vaaleanpunainen marsipaani, sekä valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia ja perhosia.
Kakku on halkaisijaltaan 30cm (näyttää matalalta kun on iso), tein siihen 12 munan sokerikakkupohjan. Välissä vadelma- ja limetäytteet.
Kaulin marsipaanista ohuen levyn ja painoin sitä kuviomattoa vasten. Helposti sai näyttävän näköisen!
Tekstit ja kiehkurat tein sulatetulla candymeltsillä. Jäähtyi varmaan liikaa, kun pursotuksista tuli "kökköisiä". En ole tyytyväinen noihin.

Kukkaset ja perhoset on vaahtismassaa. Kukan keskiosiin kokeilin uutta keskiosa-muottia, jonka tilasin englannista.
Lopuksi ripottelin päälle vähän glitteriä.

|
|
KUVA-GALLERIAAN pääset TÄSTÄ.

Blogia kirjoittelee 24v kahden lapsen (-08 ja -09) äiti, joka hurahti täysin kakkuihin.
Vuoden 2010 alusta eksyin muiden leivontablogeja ihailemaan ja siitä innostus alkoi. Aina olen pitänyt leipomisesta, mutta tuon vuoden aikana kakkujen teko ja koristelu muotoutui suurimmaksi intohimokseni.
Harrastus alkoi viedä aivan liian suuren osan vapaa-ajastani ja saadakseni enemmän vapaa-aikaa irtisanoin itseni vakityöstäni ja vaihdoin töihin pitopalveluun Pito-Piioille.
17.10. jälkeen Ronja leipoo kakkuja tilauksesta Hausjärvellä (+lähialueet)
(lisään tänne infoa tilaamisesta myöhemmin)
Kakkukysymyksiin Ronja vastaa sähköpostilla: ronjaleipoo (at) luukku.com