Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.10.2011 - 21:29

Tänään Arttu juhli 4v synttäreitään.

Kakkuun toiveesta HPK:n pelipaita, nimi ja numero.

Sisältä löytyy valkosuklaa- ja pätkistäytettä.

 

Samaan sarjaan sopivia pikkuleipiä.

Pinta vaahtokarkkimassaa, pursotukset pikeeriä.

Onnea Arttu!

27.08.2011 - 14:07

Tässä onkin ollut pidempi tauko, kun en ole kakkuja vääntänyt.

Nyt pääsin taas tekemään ja mikä parasta hääkakkua!

Toiveet oli jo tiedossa hyvissä ajoin, yritin toteuttaa niitä parhaani mukaan.

Idean tähän kakkuun sain morsiamen hääpuvusta, jossa oli kangasta laskostettu ja mustaa kukkakirjailua helmassa. Morsiuskimppuna oli kalloja, joten niitä myös laitoin kakkuun.

Yllätyin itsekin tätä koristellessa että miten täyden näköinen tuli pelkän laskostuksen takia, olisin tahtonut vielä selkeämmän ja yksinkertaisemman.

 

Tein hääjuhlaan 150 pikkuleipää.

Osa niistä oli sulhanen & morsian pikkuleipiä:

(sulhasella oli siis valkoinen puku, hopeinen liivi ja solmio)

tässä vielä tarkemmin morsiamen kuvioitua hääpukua:

Ja loput sitten nimet & päivämäärä,

laatta on vaahtokarkinmakuista massaa.

Kiva IDEA myös "hääkarkiksi" !

Paljon onnea tuoreelle hääparille!

09.04.2011 - 20:54

Tänään tein kakun 10v Jannelle ja Sampolle, joka täyttää 1/2v. Yhteiseen kakkuun laitettiin molemmille jotakin.

Sampon tossut, tutti  ja tuttiketju:

Jannen nuotit, nyt soittamaan!

Kakku on muotoiltu 8 munan sokerikakkupohjasta, välissä toiveesta kinuskimousse ja mansikoita. (Toivotaan että kakku ei ihan kokonaan ole lässähtänyt, kun tekovaiheessa mansikat oli jäässä.)

Muotokakut on kyllä kivoja, joskus kokeilen vielä jotain vaativampaa, kunhan joku keksii toivoa

Pinta kakussa on vaahtokarkin makuista massaa, samoin koristeet. Nuottitelineessä on tukena spaghettia.

Mukaan tein aiheeseen sopivia pikkuleipiä 40kpl:

Pikkuleivät murotaikinasta.

Koristeltu turkoosilla pikeerillä: ensin paksummalla reunat ja sitten löysemmällä keskiosa. Nuottiviivasto piirretty elintarviketussilla (tätä mietin mitenköhän onnistuu, mutta kyllä pikeeri on kovaa kuivumisen jälkeen)

Lopuksi pursotin harmaalla nuottiavaimen ja nuotteja (tässä pikeeri jäi pikkusen liian lyösäksi, eikä tullut niin selkeitä kuin olisin halunnut).

Lisää harjoitusta!

27.02.2011 - 20:40

Kiitos edelliseen postaukseen tulleista kommenteista

Tänään pienokainen sai kauniin nimen. Tein kakun tuohon juhlaan.

Kakussa on 8munan sokerikakkupohja. Välissä valkosuklaamoussea, vadelmahilloa ja mustikoita. Pinta vaahtismassaa.

Juhlassa oli vaaleanpunaisia ruusuja, niitä tein myös kakkuun. Tällä kertaa tein ruusut ihan uudella tavalla. Alkuun tein pallon ja siihen ympärille aloin laittamaan terälehtiä. Tuli tuommonen avonaisempi ruusu.

Vauva tehty taas muotilla. Muuten vastustan valmiita muotteja, mutta tuo on niiiiiin suloinen. Tässä tämä pörröpää.

Tässä kastemekon pitsikangas:

Juhliin tein myös pikkuleipiä, 40kpl.

Keksi tehty fantasia-pipareiden ohjeella. Pinta on vadelmanmakuista massaa. Tuo massa ylltti minut positiivisesti, ei mitään esanssin makuista vaan ihanaa vadelmaa

Onnea Nellalle!

01.12.2010 - 06:00

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä ja kalentereista avataan ensimmäinen luukku, niin Ronjaleipoo -blogissakin kurkistetaan ensimmäisen leivonta-aiheiseen luukkuun.

Olen koonnut luukkujen taakse jouluvalmisteluja, joistakin luukuista paljastuu leipojan arkea, kuvauksia siitä miten leivotaan ja touhutaan kahden pienen lapsen kanssa.

Availehan luukkuja päivittäin, pian se Joulu jo on!

 

LUUKKU 1:

Ronjan jouluvalmisteluihin kuuluu piparitaikinan maistelu, muutaman ehtii paistaakin. Näissä pikkuleivissä halusin treenailla tuota pikeerin käyttöä. Aiemmin olen tehnyt paljon pikkuleipiä, joissa on vaahtismassaa koristeena.

07.11.2010 - 11:31

Kumpa voisin sanoin kuvailla tunteen, kun jonkin asian saa valmiiksi ja on itse tyytyväinen lopputulokseen. Nyt tuntuu juuri siltä!

Tähän kakkuun pystyin käyttämään paljon aikaa, kun oli vapaa viikonloppu ja toinen lapsista mummin kanssa reissussa. Mieskin totesi jossakin välissä, että tulee varmasti hieno, kun kolme päivää sitä väännät

Kakkuun sain selkeät toiveet ja niiden pohjalta oli helppo alkaa tekemään koristeita. Etukäteen tein vaahtokarkkimassasta kuivumaan palmun, apinan, krokotiilin, norsut ja muutaman lehden.

Palmun tein rullaamalla pötkön ruskeasta ja työnsin juomapillin pötkön läpi. Veitsellä painelin kuvioita varteen. Vihreästä muotoilen lehdet ja painoin ne palmuun. Pilli oli juomalasissa, jotta pysyi pystyssä.

Apinan ja krokotiilin muotoilin käsin. Norsut tein muotilla ja piirtelin yksityiskohtia elintarviketussilla ja sävytin tomuvärillä.

Nämä tein jo edellisenä päivänä. Samoin tein kakun pohjan, joka jo koottu 4 ja 2 munan pyöreistä kakkupohjista. Täytin kakun edellisenä iltana. Täytteenä pätkismousse ja kostutus kaakaolla.

Aamusta (hyvin nukutun yön jälkeen!!!! -->Sain nukkua pitkään ja ilman yöherätyksiä, aivan luksusta!!!) pääsin koristelemaan kakkua, mielessä miljoona ideaa.

Muotoilin täytettyä kakkua ja levitin ohuen kerroksen kermaa tarttumapinnaksi. Kaulin värjätyn vaahtismassan ohueksi levyksi ja päälystin sillä kakut. Pienen kakun nostin isomman päälle ja sitten yksityiskohtien tekoon:

Koristenipistimillä tein kuvioo reunoihin ja painelin kakun alareunan.

Pikeerillä tein viidakon kasveja sinne tänne ja kirjotin synttärisankarin nimen.

Sinisellä pastavärillä värjäsin kerman ja tein siitä vesiputouksen. Harmaasta vaahtismassasta pyörittelin muutaman kiven.

Lopuksi kiinnittelin krokotiilin, apinan ja norsut. Palmu pysyi hienosti pystyssä kun koko pillin työnsi kakun sisään.

Lopputulokseen olen todella tyytyväinen. En kyllä tiedä miten kakkua leikataan, mutta toivotaan että maistuu synttärivieraille.

Olis aivan huippuhienoo, jos jokaisen kakun vois tehdä huolella, toteuttamalla kaikki ideat!

PALJON ONNEA MIKAEL 1V!

Mukaan lähti 25kpl norsupikkuleipiä:

 

10.10.2010 - 15:49

Tänään kastettiin Akseli. Tähän juhlaan tein kerroskakun ja pikkuleipiä. Kakkuun oli selkeät toiveet, joten oli helppo lähteä tekemään.

Paistoin 9munan ja 4munan sokerikakkupohjat. Täytin kakut toiveen mukaan valkosuklaa- ja mustikkatäytteellä. Ohut kerros LemonCurdia. Toiveesta myös vaahtokarkkipinta. Alempaan kakkuun laitoin neljä pilliä, jotka leikkasin oikean korkuisiksi. Näiden päälle nostin tuon päälimmäisen kakun, joka oli aluspahvin päällä. Ajattelin että helpottaisi ylemmän kakun leikkaamista.

Tämän kakun juttu oli Converse-tossut, jotka haluttiin kakun päälle.Tarkemmin kuvia tossuista täällä.

Nimi haluttiin myös näkyviin, tein kirjaimet palikoiden kylkeen ja asettelin palikat alemman kakun reunalle.

Kakusta toivottiin yksinkertaista, ei mitään hörhelöitä. Joten mentiin yksinkertaisella raitakakulla ja tossuista lähti idea tähtiin.

Kakun päälle ripottilin Dr.Oetkerin sinistä kimalleraetta, jota saa ihan ruokakaupasta. Pysähdyin yhdellä kauppareissulla tutkimaan hyllyä ja yllätyin miten laaja valikoima löytyy koristelujuttuja. Ja edullisemmin, kun leivontatarvikeliikkeistä tilatessa.

Mukaan kahvipöytään lähti myös 60kpl pikkuleipiä. Taas kaikki tuttuun tapaan, murotaikina ja vaahtislaatta.

Onnea Akseli Veikko Tuomas!

09.09.2010 - 21:52

Morsian toivoi koristelemattomia vilhelmiina keksejä hääjuhlaan, minä halusin päästä koristelemaan ja tässä lopputulos: yksinkertaisia, mutta häiden värit valkoinen ja kulta näkyy näissäkin!

Vilhelmiina-keksit tein näin:

200g voita ja 2dl sokeria vatkataan vaahdoksi, joukkoon lisätään 1 keltuainen (valkuaisen käytin pikeeriin). 5dl vehnäjauhoja, 1rkl vaniljasokeria, 2tl ruokasoodaa lisätään joukkoon. Taikinasta muotoillaan pellille pötköjä ja paistetaan 175 asteessa 15min. Leikataan paloiksi.

Tein taikinan kolminkertaisena, riitti hyvin 150 pikkuleipään. ja vähän jäi töihinkin..

29.08.2010 - 14:30

Viikolla tein kastejuhlaan kakunkoristeen ja 50kpl hempeitä pikkuleipiä postin kuljetettavaksi. Helposti särkyvää-lähetyksenä meni hienosti perille ihan ehjänä!

Tässä kuvassa näkyy nuo varpaat

Pikkuleivissä taas se sama murotaikinapohja. Jollakin ohjeella alkanut tekemään, niin jää siihen jumiin. Päällinen sitä ihanan makuista vaahtismassaa. Kuvio painettu koristetikulla. Teksti elintarviketussilla.

Onnea IINA MINDA KYLLIKKI!

 

Tällä viikolla on tullut tehtyä paljon hempeitä vaaleanpunaisia juttuja. Tulevalla viikolla tulossa jotakin ihan muuta: Boobs cake K20 ja muutamat pirteän punaiset Aino-tossut sekä yksi kakku heppahullulle!

29.08.2010 - 10:30

Näitä TuttiFrutin makuisia pikkuleipiä syödään tänään Hillan 1v-synttäreillä. Tein Hillalle myös kakun, kurkkaa tästä!

Pikkuleivissä ja kakussa on samanlaisia kukkia ja valkoisia helmiä.

Pikkuleipiin tein murotaikina pohan ja päällä ohut kerros TuttiFrutin makuista vaahtismassaa. Teksti kirjoitettu elintarviketussilla.

Onnea Hillalle!

09.08.2010 - 14:59

Nämä pikkuleivät tein samaan sävyyn koristeen kanssa. Sisko teki murotaikinan ja minä paistoin ja koristelin.

Aluksi rajasin pikkuleivät paksulla pikeerillä (valkuaista, tomusokeria ja pastaväriä). Keskiosaan levitin löysää pikeeriä. Kun pinta oli kuivunut, pursotin kiehkuran paksulla pikeerillä. Siihen kiinnitin sokerimassa kukkasen, jonka olin aiemmin tehnyt tämän sarjan toiseksi pienimmällä muotilla. Keskiosan tein kimallegeelillä.

Lopuista tein tällaisia, rusetit sokerimassaa ja tehty tällä.

Yhteensä tuli 80kpl pikkuleipiä.

28.07.2010 - 08:03

Eräs blogini lukija ihastui näihin pikkuleipiin. Hän toivoi samanlaisia, mutta pojan väreissä.

Pohjana murotaikina. Päälle kiinnitetty pikeerillä ohut sokerimassa levy. Itse tykkään koristella pikkuleivät näin, kun tuon levyn voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen kuivumaan. Samalta sokerilta maistuu kun pikeerikin!

Sokerimassa levyyn painoin koristetikulla kukkaköynöksen. (seuraavaksi hankintalistalle tämä!) Tuttipullon muotoilin sokerimassasta ja kiinitin sen laattaan. Nimi ja tuttipullon viivat piirretty elintarviketussilla.

Pikkuleipiä tein 50kpl.

Onnea VERTILLE!

 

07.07.2010 - 22:07

Toivottiin limen vihreitä hääpikkuleipiä, ei haluttu sydämen muotoisia. Aiemmin laitoin kuvaa kakunkoristeesta, pohjan väri oli samaa kun nämä pikkuleivät.

Pohja on tehty perus murotaikinan ohjeella, tein kaksinkertaisena, niin sain 120kpl. Päälle kiinnitin sokerimassasta laatan johon on kirjoitettu mustalla elintarviketussilla hääparin nimet ja kultaisella värillä sydän. Vihreän sydämen pursotin pikeerillä. Ehkä lapset tykkää näistä "ällö-makeista" kekseistä

Tänään lähti paketti postin mukana, särkyvää-lähetys maksoi 6,10e normaalin paketin lisäksi. Toivotaan että tulisi ehjänä perille!

 

Sitten niihin yllätyksiin.. aamulla hain postia ja oli pakettikortti  Confetista sai tilata ilman postikuluja (vieläkin ehtii, 18.7. asti), pakko oli jotakin tilata..

- Iso kaulin, tarttumaton pinta (tästä olen haaveillut jo jonkin aikaa, monesti hermot menny, kun puiseen kaulimeen jäänyt marsipaani kiinni)

- Nauhaleikkuri (tästäkin olen haaveillut, mutta en ole aiemmin raaskinut ostaa)

- Viidakkoaiheinen muffinien koristelusetti (nämä tulee 1v synttäreille muutaman viikon päästä)

- Candy Meltsiä tuubissa ja muita koristelugeelejä

- pursotuspusseja

Samalla postinhakureissulla sain toisenkin yllätyksen, Confettiin 50€ lahjakortin kesäkuun blogikampanjasta.

Kiitos teille lukijat!

18.06.2010 - 23:10

Aiemmin tein pätkiskakkua ja kinkkupiirakoita, seuraaviin juhliin menee nämä pikkuleivät.

Halusin näihinkin tuon lakin ja samaa sävyä on kesäiset ampiaiset.

Tein tähän taikinan samalla ohjeella, kun aiemmin näihin pikkuleipiin. Koristelin pikeerillä, merkonomin lakit sokerimassaa. Ampiaisten raidat candy meltsiä.

PS. Paistoin työpäivän päätteeksi muutaman muffinin (100kpl). Kiitos Tarjuskalle koristeluvinkistä, näihin on roiskittu suklaata ja koristeraetta (ei tähän aikaan ideoita tullut omasta päästä). Nyt nukkumaan ja aamulla 6.30 pirteänä töihin

 

21.05.2010 - 17:39

Olen täällä porukoillani lapsenvahtina, eipä sitä osaa olla leipomatta täälläkään Erikoista leipoa toisen reseptikirjasta ja toisen tarvikkeilla. Kätevä laite tuo monitoimikone!

Leivoin pikkuleipiä pakastimeen.

Nämä koristeltu pikeerillä. Lakkien mustat osat Candy meltsiä, siihen painoin sokerihelmen.

Ruusuja ylioppilaalle. Keksit kastoin suklaassa ja laitoin ruusukuvioisen suklaasiirtoarkin päälle kovettumaan. Reunoilla pieeriä.

17.05.2010 - 15:50

No niin.. Tein pilalle menneiden tilalle nämä. Pohjana murotaikina.

Tein pieniä kukkia, tällä koristelumuotilla. Todella helppo tehdä, tuon ejektorin avulla. Painoin taikinaan ja napsautin leivinpaperin päälle.

Pikeerillä kuorrutin ja painoin värisokeriin. Keskelle painoin sokerihelmen.

Nämä toiset kukat tein uudella päivänkakkara-muotilla. Pursotin pikeeriä ruusunlehtityllalla. Suihkautin vähän kulta sprayta ja keskiosan tein kimallegeelillä.

Taas oli uusi tuhat tullut täyteen, vielä on hetki aikaa osallistua ARVONTAAN.

17.05.2010 - 10:02

Kokeilin koristella pikkuleivät pikeerillä, joka on valmistettu pikeerijauheesta. Meni pilalle jo tekovaiheessa, kun ajatuksissani sekoitin jauheen kylmään veteen, vaikka ohjeessa sanottiin kiehuvaa vettä  Muute oli hyvä pursottaa ja mutta jälki on rumaa, tuli tuommonen röpelöinen pinta. Tänään sitten teen uudet pikkuleivät.

Perustin uuden kategorian pilalle menneille töille, jos virheistä oppisi

09.05.2010 - 13:00

Aiemmin esittelin täällä nämä kastemekot. Tein samalla kertaa myös nämä, mutta nimen takia laitan vasta nyt tänne.

Pohja painettu tämän tyylisellä muotilla. Päälle kiinnitetty pikeerillä sokerimassa laatta, joka tehty samaisen muottisarjan pienemmällä muotilla. Nimi kirjoitettu elintarviketussilla. Lopuksi kiinnitin sokerimassa kukan pikeerillä ja laitoin kukan keskustan pinkillä pikeerillä.

Onnea Pihlalle!

06.05.2010 - 21:17

Minulta tilattiin 50kpl pikkuleipiä. Tällaisia tein 25kpl ja loput paljastan vasta sitten, kun neidin nimi paljastuu.

Taikina on tehty tällä samalla ohjeella.

Leikkasin kaulitusta taikinasta tämän tyylisellä muotilla, että sain röyhelöhelman. Hihat ja kaula-aukon muotoilin veitsellä.

Koristelin pikeerillä ja rusetin tein tällä muotilla sokerimassasta.

26.04.2010 - 18:51

Aiemmin tein ex-nyrkkeilijälle syntymäpäiväkakkuun koristeen täällä.

Nyt minulta tilattiin synttäreille 50 pikkuleipää. Toivottiin samaa nyrkkeily-teemaa. Tein nyrkkeilyhanskoja ja tähtiä tähdelle  Koristelin pikkuleivät samoilla väreillä mitä oli koristeessakin.

Pikkuleivät tein Eben tällä ohjeella. Siitä tulikin 25kpl nyrkkeilyhanskoja ja 35kpl tähtiä.

Nyrkkeilyhanskat tein Lapanen-muotilla. Koristelin pikeerillä, nyt pursotuksessa testasin tilaamiani Wiltonin pursotuspusseja. (hyviä oli, sopivan kokoisia.)Numerot sokerimassaa.

Tuli aika yksinkertainen koristelu, mutta määrä oli suuri.  (tässäkin meni jo useampi tunti)

15.04.2010 - 14:51

Tuorejuusto kakku, johon paistoin keksipohjan (loput punaisesta ja sinisestä piparitaikinasta). Marjakerrokseen tuli mustikoita ja metsämarjasosetta. Päälikerros kermaa ja tuorejuustoa. Koristepursotus suklaata, mustikat ja puolukat sokerimassaa. Lehdet tehty tällä silikonimuotilla.

Halusin kokeilla pikkuleipien värjäämistä, näitä en sen koommin jaksanut koristella. Piparien ohje sama kuin täällä.

19.03.2010 - 10:17

 

Niin, välillä käy sillain ettei oikein onnistu. Tälläkertaa pikkuleivät valuivat yhteen ja olivat ruman näköisiä. Ei makuun vaikuta, mutta en ollut tyytyväinen. Murskasin kauralastut ja painelin ne kelmun päälle vuokaan. Tuli tämmönen kaurakakku, siitä sit voi leikata sopivankokoisen palan. Tätä ajattelin maistaa vaniljakastikkeen ja omenasoseen kanssa

Kauralastut tein tällä ohjeella. Tein puolikkaana tuon ohjeen mukaan,

 

14.03.2010 - 15:42

Näihin pikkuleipiin sain idean lasteni vaatteista:

Pikkuleipien ohje oli suoraan täältä. Hyvin toimi, ei levinnyt pikkuleivät ja maistui hyvältä. Kuorrutus pikeeriä.

Mietin samaa väriä olevia juttuja, ja mieleeni tuli leppäkertut. Lopputaikinasta tein tällaisia:

11.02.2010 - 13:33

Puoli vuotias poika herättelee jo kuudelta. Päivät tuntuu todella pitkiltä ja ajankuluksi leivon jotakin. Tänään oli ristiäisten pikkuleivät, sai harjotusta tulevaa tilausta varten. Mielestäni onnistui hyvin!

Ohje murotaikinaan: 200g margariinia ja 1dl sokeria vaahdotetaan, joukkoon yksi muna. 4dl vehnäjauhoja, 1tl leivinjauhetta ja 1tl vaniliinisokeria sekoitetaan nopeasti haarukkavatkaimella. Jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Muotoilin taikinasta erimallisia n. 3cm mittaisia pikkuleipiä. Paistoin 175 asteessa noin vartin.

Koristelin sokerikuorrutteella.

Tässä kuvia tarkemmin:

Lopputaikinan pursotin kukan muotoisella muotilla.

Kukan muotoisia pikkuleipiä ajattelin tehdä kesän rippijuhliin, koristelu toiveiden mukaan lilalla. Tämä oli harjoituskappale. (poika sylissä, niin jälki oli vähän huteraa)

!!! Hämeenlinnan lähialueella asuvat, innostukseni vaan kasvaa tehdessä. Nyt voin ottaa tilauksiakin vastaan. (s-posti) !!!

04.02.2010 - 21:13

Tuleva ystävänpäivä sai suunnittelemaan jotakin kivaa. Tämä pikkuleipä on tehty helpolla ohjeella:

200g margariinia, jonka sekaan sekoitetaan 1dl sokeria. Siivilän läpi lisätään 3dl vehnäjauhoja ja 1dl perunajauhoja. Jääkaapissa saa jähmettyä puoli tuntia.

Jauhota alusta hyvin ja kauli taikina. Tämä muotti vaati melko paksun levyn. Paistoin 175 asteessa noin vartin. Pienemmällä muotilla painetuille riittin. 7min.

Koristelu suklaalla ja sokerikuorrutteella (tomusokeria, pieni tilkka vettä ja elintarvikeväriä) pursottaen.

Pienen sydämen päälle laitoin suklaata ja koristellun kannen painoin päälle.

Kirjoittaja

KUVA-GALLERIAAN pääset TÄSTÄ.

Blogia kirjoittelee 24v kahden lapsen (-08 ja -09) äiti, joka hurahti täysin kakkuihin.

Vuoden 2010 alusta eksyin muiden leivontablogeja ihailemaan ja siitä innostus alkoi. Aina olen pitänyt leipomisesta, mutta tuon vuoden aikana kakkujen teko ja koristelu muotoutui suurimmaksi intohimokseni.

Harrastus alkoi viedä aivan liian suuren osan vapaa-ajastani ja saadakseni enemmän vapaa-aikaa irtisanoin itseni vakityöstäni ja vaihdoin töihin pitopalveluun Pito-Piioille.

17.10. jälkeen Ronja leipoo kakkuja tilauksesta Hausjärvellä (+lähialueet)

(lisään tänne infoa tilaamisesta myöhemmin)

Kakkukysymyksiin Ronja vastaa sähköpostilla: ronjaleipoo (at) luukku.com

Kurkistus blogiin

Klikkaa kuvaa!

8.9.2010 alkaen:
web-counters.org
Blogipohja napattu täältä: