

Kokeilin koristella pikkuleivät pikeerillä, joka on valmistettu pikeerijauheesta. Meni pilalle jo tekovaiheessa, kun ajatuksissani sekoitin jauheen kylmään veteen, vaikka ohjeessa sanottiin kiehuvaa vettä
Muute oli hyvä pursottaa ja mutta jälki on rumaa, tuli tuommonen röpelöinen pinta. Tänään sitten teen uudet pikkuleivät.
Perustin uuden kategorian pilalle menneille töille, jos virheistä oppisi 
Niin, välillä käy sillain ettei oikein onnistu. Tälläkertaa pikkuleivät valuivat yhteen ja olivat ruman näköisiä. Ei makuun vaikuta, mutta en ollut tyytyväinen. Murskasin kauralastut ja painelin ne kelmun päälle vuokaan. Tuli tämmönen kaurakakku, siitä sit voi leikata sopivankokoisen palan. Tätä ajattelin maistaa vaniljakastikkeen ja omenasoseen kanssa 
Kauralastut tein tällä ohjeella. Tein puolikkaana tuon ohjeen mukaan,

KUVA-GALLERIAAN pääset TÄSTÄ.

Blogia kirjoittelee 24v kahden lapsen (-08 ja -09) äiti, joka hurahti täysin kakkuihin.
Vuoden 2010 alusta eksyin muiden leivontablogeja ihailemaan ja siitä innostus alkoi. Aina olen pitänyt leipomisesta, mutta tuon vuoden aikana kakkujen teko ja koristelu muotoutui suurimmaksi intohimokseni.
Harrastus alkoi viedä aivan liian suuren osan vapaa-ajastani ja saadakseni enemmän vapaa-aikaa irtisanoin itseni vakityöstäni ja vaihdoin töihin pitopalveluun Pito-Piioille.
17.10. jälkeen Ronja leipoo kakkuja tilauksesta Hausjärvellä (+lähialueet)
(lisään tänne infoa tilaamisesta myöhemmin)
Kakkukysymyksiin Ronja vastaa sähköpostilla: ronjaleipoo (at) luukku.com