
Kyllä on ollut mahtava viikonvaihde, taas olen päässyt lempipuuhaani: hääkakkujen pariin.
Näitä on ihana tehdä!
Tästä kakusta toivottiin ruskeaa valkoisilla liljoilla.
Ripauksen lisäsin omia hörsöjä sekaan, toki luvan kanssa.

Kakussa on täytteenä valkosuklaamoussea ja mustikoita.
Pinta on suklaamassaa.
Pinnalle ripottelin hieman tomusokeria lumeksi.

Pikkusen kultaisia helmiä, samaa sävyä kun liljoissa.
Olen hankkinut liljamuotinkin, mutta minusta sillä tulee rumia kukkia. Niimpä teen vanhaan tapaan, leikkaan vapaalla kädellä liljaan lehdet ja kuivatan muotoon foliossa.

Tein yhden hengen gluteenittoman kakun.
Tällainen olisi ihana hääparinkin kakkuna.

Loppuun vielä kuva toisesta hääkakusta.
Yksinkertaista ja tyylikästä.

Onnea hääpareille!
Ensi viikonloppuna tulee blogiin vauva-kakkuja,
luultavasti jotain ennen sitäkin.
Tästä tulee pitkä postaus, kerää voimia 
Tein lyhyellä varoitusajalla tämmöset pika-koristeet Halloween kakkuun.

Joonatanillekin tuli taas yksi vuosi lisää. Hän halusi kakkuunsa saman Myyrän kuin viime vuonnakin. Ideoin tähän jotakin muuta.

Myyrä lehtikasassa.

Tässä 4 vuotias on leikkinyt veneellä kuralätäkössä (suklaata).
Hiekka fariinisokeria.


Onnea Joonatan!
Sitten kuva-pläjäys hääkakusta, sen suurempia höpinöitä:




Onnea hääparille!
Sain muutaman kuvan hääkakuista ja niiden pohjalta oli helppo alkaa toteuttamaan kakkua.

Kakku on pieni, vain 30hengen kerroskakku.
Välissä on kinuskimoussea ja vadelmia.

Nyt olen tästä kakusta ja monesta muusta saanut kuvat ladattua galleriaan, helppo katsella kuvia samasta paikasta.
Tykkään ![]()

Jos ihastuit tähän pastellin sävyiseen hääkakkuun, tilaaminen on pian mahdollista.

Tänään pääsin jälleen tekemään hääkakkua, näistä pidän!
Tämä kakku oli viidellekymmenelle, kolmessa kerroksessa.


Välissä valkosuklaa- ja vadelmamoussea.
Ruusuja, kuten morsiamen kimpussakin.
Syksyisiä värejä. Laitoin muutaman punaisen kukankin, kuten sulhasen rallipuku.


Onnea Hääparille!

Nyt voin huokaista helpotuksesta.
Kakku on onnistuneesti kuljetettu juhlapaikalle ja luultavasti jo syötykin.


Tähän kakkuu sain melko vapaasti itse suunnitella koristelun. Toivottiin vaalean kullan väristä pohjaa sekä syksyn lehtiä. Jotakin kukkaakin sai olla.
Kakku on noin sadalle hengelle. Tein neljä kakkua 26cm halkaisijaltaan säädettyihin vuokiin. Koon määräsi telineeni.
Täytteinä on valkosuklaamousse +valkosuklaan paloja sekä mansikkamoussea ja kotimaisia mansikoita pakastimesta.
Vaahteran lehtiin minulla ei ollut muottia, joten ihan veitsellä leikkelin ja painelin kuviot.



Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen.
Palautetta tahtoisin häävierailta miten kakun leikkaaminen telineestä onnistui. Tähän alle voi kommentoida kuka vaan.



Syksyiset onnittelut hääparille 
Tässä onkin ollut pidempi tauko, kun en ole kakkuja vääntänyt.
Nyt pääsin taas tekemään ja mikä parasta hääkakkua!

Toiveet oli jo tiedossa hyvissä ajoin, yritin toteuttaa niitä parhaani mukaan.
Idean tähän kakkuun sain morsiamen hääpuvusta, jossa oli kangasta laskostettu ja mustaa kukkakirjailua helmassa. Morsiuskimppuna oli kalloja, joten niitä myös laitoin kakkuun.




Yllätyin itsekin tätä koristellessa että miten täyden näköinen tuli pelkän laskostuksen takia, olisin tahtonut vielä selkeämmän ja yksinkertaisemman.

Tein hääjuhlaan 150 pikkuleipää.
Osa niistä oli sulhanen & morsian pikkuleipiä:
(sulhasella oli siis valkoinen puku, hopeinen liivi ja solmio)

tässä vielä tarkemmin morsiamen kuvioitua hääpukua:

Ja loput sitten nimet & päivämäärä,
laatta on vaahtokarkinmakuista massaa.

Kiva IDEA myös "hääkarkiksi" !

Paljon onnea tuoreelle hääparille!

(lehtikuva, lisään juttua myöhemmin)
Tässä viimeistellään 5-kerroksista hääkakkua. Sokerikuorrutteella kiinnitän vaahtokarkkimassasta valmistettuja kukkia hääkakun reunoille.
Kakku on varattu jo alkuvuodesta. Monen sähköpostin jälkeen sain kaikki toiveet selville ja hääpäivän lähestyessä aloin edellisellä viikolla valmistaa kakkua.
Ronjan edellinen viikko (nyt tulee tarkkaan, kun usein minulta kysellään miten ehdin, kun on työt ja lapset ja kaikki...):
Maanantaina oli vapaapäivä töistä, se meni lasten kanssa HopLopissa ja Ideaparkissa shoppaillen 
Tiistaina aamusta touhuttiin lasten kanssa ja kymmeneksi menivät hoitoon. Minulla oli muutama tunti vapaata ennen iltavuoroa, joka alkoi 13.30. Ehdin valmistaa kaikki vaaleanpunaiset kukkaset kuivumaan. Illalla tulin kotiin ja kaikki oli jo untenmailla, pian minäkin!
Keskiviikkona piti olla yhtäpaljon "omaa aikaa", mutta sairastapauksen vuoksi menin töihin jo kymmeneksi. Tänään en ehtinyt tehdä koristeita, vaikka olin suunnitellut. Töistä kotiin ja nukkumaan!
Torstaina kello soitti aikaisin, aamusta lähdin kauppaan ostamaan täyte-aineita kakkuun. Kotiin tullessa aloin paistamaan pohjia ja pohjan paistuessa tein hääpari-koristetta. Lapset meni kymmeneksi hoitoon. Ehdin paistamaan kaksi pohjaa ja sain koristeen lähes valmiiksi. Kiiruhdin taas 13.30 töihin. Kymmeneltä olin kotona ja viimeistelin koristeen.
Ensin kuvaa morsiamen puvusta, josta otin mallia koristeeseen:



Perjantaina jatkui pohjien paisto. Laitoin morsiamelle viestillä kuvan koristeesta ja hän kertoi että onkin tummahiuksinen, ei blondi, kuten koristeen morsian! Apua! Onneksi on nämä "hiusvärit", pastaväriä siveltimeen ja pian olikin oikeanlainen koriste. Pikkusen meinas kiire tulla, mutta sain kaikki 5 pohjaa paistettua. Taas töihin 13.30. Illalla työvuoron päätteeksi täytin kaikki viisi kakkua. Kermaa joutui vatkaamaan moneen kertaan, niin paljon täytettä meni. Täytteinä oli vadelmamousse ja valkosuklaamousse. koko kakkuun meni 15 levyä valkosuklaata
Nyt en viitsi kirjoittaa paljonko kello oli kun pääsin sänkyyn, mutta...
... aamulla kello soitti 4.00 ja alkoi kakun koristelu. Se ihanin vaihe 
Kakku noudettiin kymmeneltä ja 10.30 olinkin jo taas töissä.


Kuljetusta varten jätin kakun kahteen osaan.
(Lisään myöhemmin tänne kuvia, jos saan morsiamelta kuvia kokonaisesta kakusta.)
*haukotus*
Olihan tämä aika kiireinen viikko.
Mutta voin kertoa minulla on huomenna VAPAA!
(niin, eihän tässä tuntipalkoille pääse, mutta tämä onkin vain harrastus ja minuutteja ei lasketa
)
Alkaa kalenteri täyttyä hääkakuista.
Nyt haluankin ehdottaa häitä suunnitteleville toisenlaista mahdollisuutta.
Suuriin juhliin on mahdollisuus tehdä kerroskakku "amerikkalaiseen tapaan" näin:

Tässä pitää suunnitella kuljetusta. Kakku on mahdollista tehdä kahteen eriosaan ja välipahvien avulla kasata vasta paikanpäällä. Koristelussa huomioitava.
Nyt hankin myös KAKKUTELINEEN!
Tähän sopii neljä 28cm halkaisijalta olevaa kakkua, elikkä hyvin juhlii sadan hengen häät tällä telineellä ja neljällä kakulla. Tämä on helppo kuljettaa ja samoin kakut omissa laatikoissaan.
Nyt minulla on näyttää teille vain tylsä kuva pelkästä telineestä, lisäilen tänne kuvia kun saan kuvan kakkujen kanssa.

Kakkutelinettä voi kysellä sähköpostilla.

Tänään pääsin tekemään hääkakkua. Näistä pidän!


Toivottiin violetin sävyjä ja liljoja. Muuten sain vapaat kädet. Kakun piti riittää 50 vieraalle. Tein kakkuun 8-, 6- ja 4 munan pohjat. Täytteenä valkosuklaa- ja vadelmamoussea.
Pinta on vaahtokarkinmakuista massaa, samoin koristeet. Pursotukset tehty ja koristeet kiinnitetty pikeerillä.
Tämän hetken kukka-suosikkini on juuri nuo liljat: -Helposti saa aidon näköisiä ja näyttäviä kukkia.


Tuoreessa muistissa oli Satuhäät ohjelma, jossa kakku oli kuljetuksessa luisunut toiseen reunaan ja mennyt pilalle. Empä ikinä ole niin rauhallisesti ajanut kun tänään tämä kakku kyydissä
Tuon ohjelman aikana ihmettelin kakun tilaus-ongelmaa, eikö fantasiakakkujen tekijöitä oikeasti ole?!

Onnea Hääparille!
Tosiaan, mitään koulutusta minulla tähän ei ole, eikä aiempaa kokemustakaan, alkuvuodesta 2010 aloin kokeilemalla opettelemaan uutta. Innostus vaan kasvoi ja vuoden aikana tuli tehtyä kakkuja todella PALJON! Kategoriasta Täytekakut näkee kaikki 2010 vuoden kakut. Huikea määrä niitä tuli tehtyä, yli 80 (alkuvuodesta leivoin muita leipomuksia ja kesälläkin oli muutaman kuukauden tauko).
Rankkahan tuo vuosi 2010 oli! Niimpä uudenvuoden lupaukseni onkin: Leivon kyllä kakkuja, mutta yritän jokaisesta kuukaudesta kaksi viikonvaihdetta käyttää kakuille ja kaksi perheelleni. Nyt voisi alleviivata sanan YRITÄN!
Kuluneen vuoden 2010 aikana mieleeni tuli monenlaisia haaveita, mitä olisi kiva päästä kokeilemaan. Yksi niistä oli hääkakku, tuo toiveeni toteutui vuoden viimeisenä päivänä. (Nälkä kasvaa syödessä ja nyt toivonkin että pääsisin tekemään monikerroksista hääkakkua, johon saisin vapaat kädet. Tekisin siitä romanttisen, jossa olisi paljon yksityiskohtia.)
Siinä alkulöpinät, sitten niihin hääkakkuihin.
Morsiamella oli toiveensa ja yritin niitä toteuttaa parhaani mukaan.

Tämä kakku on kasattu neljästä gluteenittomasta kääretorttupohjasta, välissä mustikka- ja vaniljamousset.
Koristelu on tehty kutsukortin mukaan. Punainen sydän, jonka edessä kyyhkyset kannattelevat valkoista viiriä.
Pinta valmiiksi värjättyä vaahtokarkkimassaa. Koristeet tehty myös vaahtokarkkimassasta, tomuväriä, silminä hopeiset nompparellit, pinnalla helmiäistä. Kyyhkyset muotoilin käsin, niistä tulikin hyvin syöneitä puluja

Tämä kakku meni perhejuhlaan. Ilta-bileisiin tarvittiin isompi kakku ja ehdotin kerroskakkua (olen hurahtanut nyt niihin).

Tässä kakussa ei ole säästelty mitään! Pohjana gluteeniton suklainen pohja:paljon suklaata ja voita. Täytettä paljon, jotta kakuista tulisi korkeat. Välissä pätkis-ja vadelmamousset. Kostutus kaakaolla.
Alemmasta kakusta tuli niin iso ja korkea, joten päätin vaahtispinnan tehdä osina. Pinnan alle laitoin sokeri-voikreemin, jotta kakku pysyy kulmikkaana.
Koristelusta toivottiin pelkistettyä. Morsiammella oli 50-luvun pallomallinen ruusukimppu, sitä yritin mukailla ruusujen sommittelussa. Pinnalla helmiäistä.

Oikein paljon onnea M&M!
(ps. mä yritän toteuttaa uudenvuoden lupaustani...)
KUVA-GALLERIAAN pääset TÄSTÄ.

Blogia kirjoittelee 24v kahden lapsen (-08 ja -09) äiti, joka hurahti täysin kakkuihin.
Vuoden 2010 alusta eksyin muiden leivontablogeja ihailemaan ja siitä innostus alkoi. Aina olen pitänyt leipomisesta, mutta tuon vuoden aikana kakkujen teko ja koristelu muotoutui suurimmaksi intohimokseni.
Harrastus alkoi viedä aivan liian suuren osan vapaa-ajastani ja saadakseni enemmän vapaa-aikaa irtisanoin itseni vakityöstäni ja vaihdoin töihin pitopalveluun Pito-Piioille.
17.10. jälkeen Ronja leipoo kakkuja tilauksesta Hausjärvellä (+lähialueet)
(lisään tänne infoa tilaamisesta myöhemmin)
Kakkukysymyksiin Ronja vastaa sähköpostilla: ronjaleipoo (at) luukku.com